Artsua 2021

Niran Baibulat is a visual artist, based in Helsinki, working in installations and environmental works.

Baibulat has graduated at the University of Art and Design, Textile Department, Helsinki. She has exhibited her work at venues including “Side by Side”, Pori Art Museum, ”norden@world”, Frederik`s Bastion, Copenhagen. She has participated in residencies eg. at Aomori Contemporary Art Center in Japan, Centre d ́Art i Natura de Farrera, Catalonia in the Pyrenees Mountains and recently at the Saari Residence in the west coast of Finland. Her public work “Plain tree Lane 8, 90420 Oulu” is an installation for a suburban library in Oulu, Finland. The work consists of eight trees made of beeswaxed camouflaged clothes.

In her works she applies common everyday skills like ironing clothes for a site-specific installation to construct a space. She investigates an embodiment approach to a place. Walking creates order. Mapping a wood by walking with attached thread roll at her feet is a method by which she gains crocheted inscriptions and diagrams in a form of her foot ́s length.

She is pursuing her postgraduate studies at the Academy of Fine Arts, Helsinki, Finland.

Copyright © Niran Baibulat

Stig Baumgartnerin hiilipiirustukset ovat tummampuhuvia hiiliveistoksia, hämäriä maisemia ja psykologisia tutkielmia. Teokset ovat syntyneet hiiltä hiertämällä piirtämällä ja poispyyhkimällä. Tekemisen jäljet paperilla tarjoavat tarttumapintaa sekä emotianaalisille että ruumiillisille kokemuksille. Arkisessa ympäristössä Baumgartnerin abstrahoidut muodot hakevat kosketuspintaa arkkitehtuurin muotojen kanssa ja tuovat samalla ympäristöönsä surrealistisia vivahteita.

Sisäisen maailma muodot

Pamela Brandtin mukaan ”se mikä on syvimmin henkilökohtaista on myös syvimmin yleistä”. Ajatus on samalla sekä suuri että arkinen ja itsestään selvä: kaikkihan me olemme samojen reunaehtojen kanssa eläviä samankaltaisia luontokappaleita ja pohjimmiltaan samanlaisten kulttuurien tuloksia. Juuri tällaisia ovat Brandtin maalaukset. Niiden aihepiiri on usein banaali ja helposti tulkittavissa oleva: arpakuution voi viitata vaikka sattumaan, viinirypäle hedelmällisyyteen ja sen metamorfoosina syntyvä helminauha ”olemisen suureen ketjuun” ja ne yhdessä luonnon ja kulttuurin jakamattomuuteen, vesi sen puutteen kautta janoon ja pöytä vaikka taidehistorian kautta paikkaan, johon asioita asetellaan representoitavaksi tiettyjen konventioiden mukaan. Brandtin maalauksissa yksinkertaisille asioille tapahtuu kuitenkin jotain outoa; hän ei asettele asioita esittääkseen niitä tai niiden muutoksia esimerkiksi suhteessa valoon tai näkevään silmään vaan pikemminkin erilaisilla muodonmuutoksilla, vinouksilla ja epämuotoisuuksilla tuo tuttuun elementtejä, joita leimaa selittämättömältä tuntuva outous. Arkisen ja näkyvän maailman muodot muuttuvat ”sisäisen maailman muodoiksi”, joiden logiikka saattaa muistuttaa unen logiikan sijaan sitä hetkeä, jossa valve on muuttumassa uneksi. Juuri rajakohdat ja rajapinnat ovat Brandtin keiskeistä aluetta – ja metamorfoosit, se miten tuttu muuttuu tuntemattomaksi ja ehkä jopa hieman pelottavaksi ja luo maalaukseen sitä kautta tilan, joka ei ole enää pelkästään sommittelullisten elementtien luoma tila vaan pitää sisällään halua, pelkoa, ehdottomuutta, pakkoa, seksuaalisuutta ja myös ahdistusta mutta yhtä lailla riemua. Juuri siksi ”yhteensovittamattomuuksien yhdessäolo on tärkeää”.

Kaikki on tuttua ja helposti tulkittavaa, mutta juuri yhdessäolo tuottaa myös katsojalla sen selittämättömän tunteen, jonka vain maalaus pystyy tuottamaan. Brandtin sanoin: ”En tietenkään maalaisi, jos tavoittaisin sanoilla sen mitä etsin.” Vain maalaus ja sen elementit voivat kertoa – tai ehkä pikemminkin ”vihjata”, kuten Brandt sanoo – sellaisia asioita, joita vain maalaus voi kertoa. Tämä on tietenkin mihinkään johtamaton kehäpäätelmä, mutta juuri samanlaisessa kehässä – arkisten tulkintojen laajentamisessa rajoilleen – syntyy se hetki, jota myös Brandt tavoittelee. Se ei ole osa päämäärähakuista projektia – tässä on teos, tulkitse se – vaan katsomisen hetkellä syntyvää ”ei-tietoa”, kuten ranskalainenfilosofi Georges Bataille asian on ilmaissut. Tällainen välähtävä hetki antaa aavistaa sen syvimmän kysymyksen perimmäisen vastauksettomuuden.

Kaikkien mahdollisten Brandtin maalauksista löytyvien tunnetilojen keskeisin onkin ehkä juuri ihmetys – ihmetys olemisen edessä, perustavaa laatua oleva eksistentiaalinen ongelma, joka on myös täysin arkisesti ja naiivisti kaikkien tavoitettavissa. Toisinaan meille kaikille olisikin tervetulleesti Brandtin tavoin – vaikkapa hänen maalaustensa äärellä – todeta yhtä aikaa banaalisti ja syvällisesti: ”Onhan se kumma juttu, että on olemassa jotakin.”

Otso Kantokorpi, taidekriitikko, tietokirjailija, toimittaja.

https://www.livesaatio.fi/galleria/kesakuu-2004

Rio Gandara on kiitetty, lahjakas ja monipuolinen lehtikuvaaja. Indonesiasta 26-vuotiaana Suomeen muuttanut valokuvaaja on erityisen kiinnostunut ihmisten arjesta ja näyttelyyn tulevat, viime tippaan valmistuvat valokuvat koostuvat satunnaisista Merihaassa kulkevista ihmisistä. Jotain erityistä ja fainoivaa on tiedossa, kun Rio askeltaa keskellä merihakalaista arkikudelmaa tallentaen marraskuista mielenmaisemaa. Artsua.fi sivuston taustakuvat ovat myös Rio Gandaran tuoreita tallenteita. Helsingin Sanomien valokuvaaja vuodesta 2013.

Harri Kivi, artsua-hankkeen kuraattori

Alvar Gullichsenin (s. 1961) uusimmat teokset liittyvät suoraan kulttuurienvälisten visuaalisten mallien kuvastoon. Hänen edistyneet, erittäin henkilökohtaiset tutkielmansa tästä mahdollisesti universaalista geometrisestä muotokielestä liittyvät läheisesti hänen meneillään oleviin tutkimuksiinsa shamanistisista, transsendentaalisista kokemuksista ja perinteistä. Gullichsenille – ja monelle muulle – nämä monimutkaiset geometriset kuviot ovat kuin salaperäisiä polkuja ihmiskunnan tietoisuuteen eri aikakausilla ja eri kulttuureissa.

Tohtori Matti Hagelberg aloitti työskentelynsä sarjakuvataiteilijana 1990-luvun alkupuolella. Hänen töitään on julkaistu laajasti sekä Suomessa että ulkomailla. Viimeisimpänä ovat ilmestyneet liki 1500-sivuinen Läskimooses (Asema kustannus, 2021) ja Avaruusvelho #1 (Kreegah bundolo, 2021). Tohtori Matti Hagelberg elää ja työskentelee
Helsingissä, Suomen pääkaupungissa.

Akateemikko Outi Heiskasen näyttely parhaillaan Ateneumissa.

Petri Hytönen, s. 1963, aviomies, isä, isoisä, lapsi, koiran ulkoiluttaja, kuvataiteilija, taidemaalari, Kuvataideakatemian entinen maalauksen lehtori, perin rauhallinen mutta suuttuneena arvaamaton, ulkoilija, retkeilijä, matkailija, kuntouimari, palloilija, ilmeisesti lukihäiriöinen, verbaalisti aktiivi, ulkomailla kotonaan kuin kotomaassaan, ö-luokan elokuvien harras ystävä, kilpailuhenkinen, aika ruma, seurallinen muttei seurankipeä, hankikantohiihtohimoinen, kuorma-autokortillinen, Suomen koripallomiesten, Helsingin taiteilijaseuran, Porvoon taiteilijaseuran, Art Party Pravdan, taidemaalariliiton, yliopiston lehtoriliiton, S-pankin, Ilomies-taiteilijaryhmän ja Pilipalistit-taiteilijaryhmän jäsen, Porvoon Triennaalin taiteellinen johtaja, galleria Rankan perustajajäsen,  110/115-kiloinen, 191 cm pitkä, sarjakuvaharrasteinen, melkein savuton, viinistä nauttiva, aperitiiveista nauttiva, digestiiveistä nauttiva, kohtuuden kannattaja, luontoihminen, usein nälkäinen ja janoinen.

Jari Järnström (s.1960, Lahti) on helsinkiläinen taidemaalari, joka on valmistunut Kuvataideakatemiassa kuvataiteen maisteriksi 2003. Järnström on pitänyt aktiivisesti yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteis- ja ryhmänäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla. Yksityisnäyttelyitä on ollut mm. tm•galleriassa, Galleria Bakeliittibambissa, Galleria Uusitalossa, Galleria Brondassa, Galleria Saskiassa, Galleria Katariinassa, Galleria Aarnissa,  Galleria Pirkko-Liisa Topeliuksessa, Galleria Kadmiumissa ja Berliinissä Galerie Pleikussa.

Yhteis- ja ryhmänäyttelyihin ulkomailla hän on osallistunut Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Latviassa, Venäjällä, Saksassa, Ranskassa, Iso-Britanniassa, Italiassa, Unkarissa, Portugalissa, Brasiliassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa.

Järnströmille tyypillisiä aiheita ja teemoja ovat kasvot, figuurit, abstraktit taustat, siivet, maalitaulut, Ikaros ja kirjaimet. Ikaros on toistunut hänen aiheenaan useasti. Ikaros-myytti kuvaa ihmisen toiveita kohota linnun lailla taivaaseen ja kyetä leijumaan painottomana ilmassa paikasta toiseen. Mutta samalla Ikarosta on käytetty vertauskuvana varoitettaessa ihmisiä ylimielisyydestä. Ikaros nousi isänsä varoituksesta huolimatta liian lähelle aurinkoa, minkä vuoksi vaha, joka oli siipien sulkien sideaineena, suli ja poika syöksyi mereen ja kuoli.

Järnström käyttää maalauksissaan akryylimusteita, akryyli-, öljy- ja spraymaaleja sekä kultapigmenttiä.

Jari Järnström Kuvataiteilijamatrikkelissa

Merihakaan muuttanut ja siihen ajan mittaan kiintynyt kissojenhoitaja Harri Kivi on ponnistanut taiteilijauraansa tästä kaupunginosasta lähes vaivaiset 40 vuotta. Kiven taiteellinen tuotanto on jakautunut kahteen, karkeasti kuvataiteeseen ja yhteisötaiteisiin. Hänet tunnetaan yhtenä maamme taiteen jalkauttamisen pioneereista, jonka hankkeet ovat fokusoineet katseen laveasti katveeseen jalkauttaen artsua lähiöihin, hoivakoteihin, toiseuteen, syrjäytyneisiin ja mielenterveyskenttään. Siellä taiteella on edelleen merkittävä paikka ja rooli hyvinvoinnin mahdollistamisessa, arjessa. Kiven omassa taiteessa kosminen kuvasto, maalauksen ja veistoksen välinen pilvilaivasto on tullut tutuksi taidemuseoissa, gallerioissa. Molemmat urat ovat kulkeneet rintarinnan vuosikymmeniä.

Helsingin Sanomien 60-vuotishaastattelu Harri Kivestä.
Helsingin Sanomien 60-vuotishaastattelu Harri Kivestä (PDF)

Tuotantoni ulottuu yksittäisistä veistoksista laajoihin julkisen ympäristön suunnittelutöihin. Kuvaan veistoksissani ihmisten väistämätöntä kohtaamista erilaisten vallitsevien elämänarvojen ja olosuhteiden kanssa. Tutkin tätä taustaa vasten ihmisenä olemisen moninaisuutta. Käsittelen teoksissani ihmisten julkista esillä olemista, katsetta ja katsomista, sitä miten näemme toiset ihmiset suhteessa itseemme. Nämä teemat tulevat näkyväksi veistämissäni hahmoissa, joissa olen tuonut yhteen feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta, seksuaalisuutta ja kokemuksia erilaisuudesta. Kuvaan veistoksissani myös samanaikaisesti koettavia erilaisia tunteita: voimakasta läsnäoloa tai arkuutta, impulsiivisuutta, kompleksisuutta tai yksinäisyyttä. Joissakin veistoksissa olen yhdistänyt ihmisen ja eläimen piirteitä samaan hahmoon.

Niko Luoma was born 1970 in Helsinki. He works in Helsinki and in Trieste.

After his studies at the School of the Museum of Fine Arts, Boston (grad. 1998), and the New England School of Photography, Boston (grad. 1995), Luoma graduated as MA from the department of photography at Aalto University School of Arts, Design and Architecture, Helsinki in 2003. He taught at the Aalto University as a visiting lecturer from 2003 to 2013. He started as Full time lecturer in the department of photography 2015.

Niko Luoma has played a key role internationally for the past twenty years with his experiments in photographic abstraction, combining multiple exposures on the same negative by using light as a raw material. His uniqueness is based around his system-based experiments where the negative becomes a record for its own realization, for the compositions of overlapping planes of color and dimensionality. His analogue working method incorporates the properties of chance into the process of his working, using it as fuel to enhance his attraction to the unknown. Influenced by order, structure, constitution and modification of space and the ideas of sound, flux and velocity.

He is represented in the international collections, including those of Finnish National Gallery (Helsinki, FI), Kiasma Museum of Contemporary Art (Helsinki, FI), Danish National Museum of Photography (Copenhagen, DK) and Borusan Contemporary (Istanbul, TR). His monographs “And Time Is No Longer an Obstacle” was published by Hatje Cantz Verlag in 2012 and “For Each Minute – Sixty-Five Seconds” was published by Hatje Cantz Verlag in 2021.

Juha Okko, s.1963, on työskennellyt maalauksen ja maalausinstallaatioiden parissa 90-luvulta alkaen. Välineinään akryyli- ja öljyväri, pahvi, kangas ja jugurtti hän on tehnyt väliaikaisia installaatioita näyttelytiloihin, kauppakeskuksien, museoiden ja ravintoloiden ikkunoihin. Hänen teemanaan erityisesti 2000-luvulla on ollut miehenä eläminen ja oleminen, muutamin sivuhyppäyksin taidehistoriaan.

Artsua näyttelyyn Okko valmistaa jugurttimaalauksen Merihakaan marraskuun lopulla. Teos loistaa tai hiipuu valaistusolosuhteiden mukaan. Näyttelyn päättyessä työ pestään pois.

Ida Palojärvi on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi. Hänen teoksensa ovat tilaan rakennettuja installaatioita jotka käsittelevät usein näkemistä ja havainnointia sekä niiden häiriintymistä. Ne osallistavat katsojan ja vaativat aikaa, läsnäoloa ja viipymistä. Hän on käyttänyt teoksissaan elementteinä mm. veitsiä, hedelmiä, vuorimaisemia, kultaa, suolaa tai kukkia jotka kätkeytyvät fyysisen esteen, pimeyden tai seinärakennelman taakse. Hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä mm. Turun Taidehallissa, HAM-galleriassa, Galerie Anhavassa sekä Huuto-galleriassa ja on jäsentaiteilija sekä kuraattori Galleria Oksasenkatu 11:ssa.

Stadin AOn Meritalon toimipaikassa opiskellaan tekstiili- ja muotialaa sekä hius-  ja kauneudenhoitoalaa. Artsua tapahtumassa olemme pukeneet Meritalon taidetaloksi.

Teokset on koottu eri kerroksien ikkunoihin, pääset kurkistamaan Meritalon opiskelijoiden ja henkilökunnan tuotantoon. 

Olen toiminut kultaseppänä - korutaiteilijana  50 vuotta. Minulla studio, työpaja Helsingissä Ratakatu 1.ssä

Harri Kiven kuratoimaan juhlanäyttelyyn olen tehnyt teoksia, joita inspiroi Merihaan ainutkertainen urbaanisuus.

Koruteoksiini olen hakenut useita tasoja, kuten Merihaassakin on, metallia, betonia, sekä herkkyyttä kuten on puissa ja pensaissa.

T-VM20311-3001

Ikoniset rappukolmiot ja valo! Mitä muuta sitä ihminen tarvitseekaan? Taideyliopiston teatterikorkeakoulun valosuunnittelun maisteriopiskelijat tuovat valoa Merihakaan torstaina 2.12. klo 16-20.

Taiteilija Wikipediassa

Katja Tukiaisen (s. Porissa, 1969) teoksissa seikkailevat pääroolissa tyttö- ja naishahmot, jotka kertovat satumaisesti vakavistakin asioista. Tukiaisen maalaukset asettuvat kunkin esityspaikan paikalliskulttuuriin kuin tunnustelijoina, julistamatta oikeaa ja väärää. Parhaillaan Tukiainen valmistelee kuvataiteellista tohtorintutkimustaan nimeltä ”Tyttöarmeija, kerronnallinen maalaus tilassa” Taideyliopiston Kuvataideakatemiaan. Tukiaisen maalauksia on useissa julkisissa kokoelmissa kuten Kiasma Nykytaiteen museon ja Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmissa.

Heikki Tuuli on helsinkiläinen valokuvaaja, joka on erikoistunut klassisen musiikin kuvauksiin. Näissä kuvissa hän on etsinyt Merihaalle ominaisia paikkoja ja muokannut niistä uusia kuvia, toivoen että paikan henki välittyy niistä tiivistettynä.

Linkki kuviin

Maalauksissani poliittinen aines yhdistyy myyyttisempään ilmiasuun. Nykyhetken ongelmakenttä saa taidehistoriallisen peilauksen.

Pitkän linjan dokumenttiohjaaja ja virolaisen kulttuurin monitoimimies Mark Soosaar tavoittaa erinomaisesti teosteni rouheuden näyttelyni
mukaan nimetyssä lyhytelokuvassaan "Helvetinjumalankone ja MaalausParatiisi". Kiitokset Markille!