Ohjelma

Schlagereita, kuplettaja ja vintage-musiikkia 1920-luvun riehakkaassa salakapakka-tunnelmassa. Humoristisen ja nostalgisen esityksen kupliva energia ja pilke silmäkulmassa nostattaa hymyn huulille ja laittaa jalan vipattamaan.

Esityksen muusikot ovat epookkitaidoistaan tunnettuja huippuammattilaisia:

Reetta Ristimäki (laulu) & Marko Puro (laulu ja piano)

Reetta Ristimäki on useissa tyylilajeissa viihtyvä oopperalaulaja ja näyttelijä, jonka uralle on kertynyt jo yli 50 ensi-iltaa säännöllisen konsertti- ja keikkatoiminnan lisäksi. Esiintymisen lisäksi hän ohjaa, käsikirjoittaa ja tuottaa musiikkiteatteriesityksiä ja oopperaa.

Marko Puro on epookin tunteva säveltäjä, sovittaja ja muusikko. Hän toimii Metropolia ammattikoulussa sävellyksen ja vapaan säestyksen lehtorina ja toisaalla useissa teatteriprojekteissa säveltäjänä, sovittajana ja teatterimuusikkona.

Nettisivut

Taiteilijaesittely, Reetta Ristimäki

Tapani Rinne tunnetaan teknojazzin edelläkävijä RinneRadion keulahahmona sekä kokeellisesta ja innovatiivisesta saksofonin ja klarinetin soittotyylistään. Sooloartistina Rinne on jättänyt jälkensä suomalaisen musiikin historiaan ja lukeutuu arvostetuimpien pohjoismaisten instrumentalistien joukkoon.

Tapanirinne.com

Rinneradio.com

Ohjelmassa tangokappaleita, Astor Piazzollaa sekä muita oivallisia
kappaleita.

Minä olen aina improvisoinut ja laulellut. Koska tämmäsin lapsena
urkuja päädyin kirkkomusiikkitöihin. Kaunolaulun ihanteet ovat
tuttuja mutta nykyään kiinnostun vain siitä on, onko laulussa
merkitystä. Jaksaako sitä kuunnella...

Soitin ensimmäiseksi haitaria. Sitten Astor Piazzollan virikkeen
johdosta vietin vuosia Ranskassa bandoneonia soittamassa.

Monenlaista tulee tehtyä. Juuri sain oopperan sävellettyä ja
torstaina 2.12. taitaa päästä laulu, ainakin Piazzollan musiikkiin.

Piirustussessio kuuluu Kuvataideakatemian koulutusohjelmaan.

People in picture; Kaisla Kyyhkynen and Ken Mai.

Students from Uniarts; Ilia Ollikainen, Kaisla Kyyhkynen and Sara Rantanen participated in a drawing workshop- event with teacher Pernilla Lindholm Czapnik and with Butoh-artist, Ken Mai, performing as a moving model.

Pernillan tuottama teksti.

MURAALI-IMPROVISAATIO

Merihaan betonikannen alla perjantaina 26.11. klo 16.00 alkaen. Vierailevana tähti-improvisoijana Harri Kivi.

Taiteilijat valmistavat seinämaalauksen elävöittämään Merihaan betonikannen alla sijaitsevan paikoitushallin harmaata seinää ja tilan yleisilmettä.

Musiikissa improvisaatio voi muodostaa ilmaisun ytimen. Jarin ja Mikan seinämaalaus perustuu aktion ja reaktion vastakkaissuuntaisuuteen. Taiteilijoiden vuoropuhelu muodostaa moninaisen kokonaisuuden mahdollistaen samalla sooloilun.

Jari Järnström
Mika Vesalahti
Harri Kivi
Yhteisteos.

Valmistettu 26.11.2021
Sekatekniikka.

Miiko Toiviainen

Miiko Toiviainen valmistui Teatterikorkeakoulusta 2018, ja on sittemmin työskennellyt muun muassa Helsingin Kaupunginteatterissa, Turun Kaupunginteatterissa, Q-teatterissa, Teatteri Takomossa, Suomen Komediateatterissa, sekä improvisaatioteatteri Stella Polariksessa. Hänet nimettiin Vuoden teatterinäyttelijäksi vuonna 2020 Kepeä elämäni -monologin myötä. Keväällä 2021 Miiko kiinnitettiin KOM-teatterin näyttelijäensembleen.

Juha Jokela

Juha Jokela on palkittu helsinkiläinen näytelmäkirjailija, ohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän on myös yksi Kansallisteatterin kotikirjailijoista. Jokela on kirjoittanut näytelmät Mobile Horror, Fundamentalisti, Patriarkka, Sumu ja sekä Esitystalous-trilogian Espoon Kapunginteatteriin. Hänen uusin näytelmänsä on paraikaa Kansallisteatterin Suurella näyttämön ohjelmistossa pyörivä, akateemisen maailman ahdinkoa käsittelevä Dosentit.

Jokela on toiminut lisäksi käsikirjoittajana mm. tv-sarjoissa Pulkkinen, Remontti, Firma ja Kallio.

Jokelan seuraava ohjaustyö on yhdessä Kaisa Helan, Ria Katajan ja Eeva Soivion kanssa kirjoitettu 14-osainen kuunnelmasarja Eerika Rantasen tähänastinen elämä, joka julkaistaan vuonna 2022.

Jokela on saanut mm. neljä Venla-palkintoa, Pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon ja Suomi-palkinnon.

Reetta Ristimäki

Reetta Ristimäki on Sibelius-Akatemian kouluttama oopperalaulaja-näyttelijä ja teatterinjohtaja, joka on työskennellyt kohta 30 vuotisen uransa freelancerina vapaan kentän musiikkiteatteria ja oopperaa kehittäen.

Maria Wolska

tanssitaiteilija, filosofian maisteri, Tanssiteatteri Raatikon perustaja

Olin nelivuotias, kun äiti opetti, miten tangoa tanssitaan. Tanssi edusti vapautta sodasta ja tanssikiellon ikeestä. Jostain syystä tanssimisesta tuli minulle se tärkein. Ensin klassista balettia, sitten Suomen uusia lajeja eli jazz-tanssia ja modernia, itselläni tangon lisänä jenkat, valssit, polkat ja jive.

"Tanssin, niin kuin kaiken taiteen tehtävä on palvella suurinta niistä, elämää." Niin se vaan on. Ja mikä parasta, taiteessa on se kultainen leikkaus!

Ihmisellä piti olla ns. porvarillinen ammatti, mutta yliopiston englantilainen ja romaaninen filologia jäivät vasta toiselle sijalle, kun tanssi veti pitemmän korren. Perustin Tanssiteatteri Raatikon yhdessä Marjo Kuuselan kanssa vuonna 1972, Olivetti-kirjoituskoneella naputtelin teatterin kannatusyhdistyksen säännöt, ja ensimmäisen tanssinäytelmämme ensi-ilta Minna Canthin "Työmiehen vaimo" -näytelmän pohjalta oli vuonna 1973. Päämääränä oli kehittää suomalaista tanssia suurta yleisöä kiinnostavaksi taiteeksi, lukuisilla kiertueilla ulkomaitten yleisöt mukaan lukien. Tärkeätä tanssiteatterin ideassa oli, että liike tapahtuu myös henkisellä alueella, käsitteellisyyden tasolla. Tanssinäytelmien aihepiiriä rakensivat myös kirjailijat mm. Väinö Linna, Minna Canth ja Arvo Turtiainen ja islantilainen Halldor K. Laxness:
"Köyhässä kalastajakylässä nuori tyttö, Salka Valka on kuin yksinäinen lokki Islannin lokkien joukossa, jotka kuten ihmisetkin kaikki ovat tehty keittokalasta."

Kun pienestä lapsesta lähtien uppouduin innostuneesti taiteelliseen teatterin ja tanssin maailmaan, ammattikeinot jakautuivat näyttelijöihin ja tanssijoihin sekä toisaalta ohjaajiin ja koreografeihin. Olen aina kokenut olevani esiintyjä, joka luvan kanssa saa tuoda esiin roolin, elämän ja omia tuntoja. Voisinkin sanoa, että "Klovni, on se tarina, jota esittää." Enkä näe tämän estävän osallisuutta taiteen ideoimiseen, sen kokonaisvaltaiseen merkitykseen tai muuhun rakenteeseen esiintyvänä taiteilijana.

Korona-ajan kirjat

Kirjat ja lukeminen ovat tuoneet korona-aikaan uutta sisältöä ja uusia näkökulmia. Ulkoministeri Pekka Haavisto ja kaksi muuta kirjaharrastajaa pysähtyvät Merihaan studiolle lauantaina 4.12.2021 klo 14-15 kertomaan, mitkä kirjat ja mitkä kirjojen herättämät ajatukset ovat avanneet heille uusia maailmoja korona-aikana.

EROISTA

Suomalainen yhteiskunta on sotien jälkeisenä jälleenrakennusaikana kadottanut yhteyden kulttuurilliselle syvätasolle; taiteen kansakuntaa luovaan ja uudistavaan virtaan. (Vielä Väinö Linna eritteli kriittisesti lähimenneisyyttä, mutta samalla loi uutta ymmärrystä kansallisen periaatteen ymmärtämiseen.) Katkoksen jättämän aukon on täyttänyt talous. Taide ajelehtii kodittomana ja merkityksensä kadottaneena. Sille sanellaan ulkokohtaisia määreitä: Taide mahdollistaa bisneksen teon ja on sen väline, päinvastaisena entiseen.
Talousjohdannainen kielenkäyttö sanelee ehdot kaikille yhteiskuntaelämän alueille: niin taiteelle kuin sosiaalipolitiikalle.

Virossa kaikesta konservatiivisesta regressiosta ja talousliberalistisesta jargonista huolimatta yhteys juuristoon on säilynyt: taiteen merkitys on syvällä olemassaolon, itsearvostuksen ja identiteetin maaperässä. Valloittajat toisensa jälkeen ovat yrittäneet tuoda ideologiansa. Kulttuuri on kuitenkin käsitetty kansallisen ymmärryksen luovana rakentajana, joka projekti on jatkuva ja lakkaamatta itseään uudistava.

Tiedän fennomaani Kiven pitkäjuoksuisena estofiilina, Viron kielen ja kulttuurin jopa kiihkeänä ystävänä. Hänellä on ollut ja on merkittäviä kiintymyssuhteita veljeskansaan.

Mika Vesalahti, kuvataiteilija.

Merihaka, kapina ja Kiven taide

Merihaka voi herättää monenlaisia mielikuvia. Jotkut sanovat, että se on ruma. Jotkut sanovat, että parasta Merihaassa on maisema - ikkunoista voi katsella vaikka Kruununhaan tai Hakaniemen suuntaan, ellei sitten tyydy tuijottamaan Hanasaaren hiilikasoja, jotka vihreä Helsinki on pikkuhiljaa poistamassa.

Betonisen maiseman kainalossa on pieni keidas - Harri Kivi Showroom. Taiteilija Harri Kivi tunnetaan moderneista installaatioistaan ja mobileistaan jotka näyttäisivät tulleen toisilta taivaankappaleelta ja laskeutuneet keskelle Merihaan betonimaisemaa. Kiven kosmiset, kirkastuneet valoellipsit rikkovat kaikkia totuttuja maalaamisen perinteitä. Tinkimätöntä estetiikan voimaa tykittämällä voi olla myös anarkisti, kuten Kivi.

Nyt esillä on taiteilijan 60-vuotisjuhlanäyttely - Artsua Suomen parhaassa betonissa. Minulla on kunnia toimia tämän hankkeen suojelijana. Merihaka oli aikanaan nuorten arkkitehtien kapinaa elitistisiä edeltäjiään vastaan. Kapina on kuivunut harmaantuvaksi betoniksi. Mutta betonin raossa kukkii taas kapina - taide.

Onnittelen kuvataiteilija Harri Kiveä vuosien kertymästä 26.11.2021.

Pekka Haavisto

Ulkoministeri

“Mestari Kivi on kaikkivoipaisuudessaan Suomen periksiantamattomimpia peukalo-etusormiotteen omaavia kuraattoreita taiteen korvalehdissä. Kivi tietää, ettei taide huutele yksinään, vaan saavuttaa modernin sinfonian luovan kakofonisella yhteistyöllä – vaikka se vaatisi kivimäisen kovat otteet ja hersyvän itseironisen naurun.”

Meeri Koutaniemi
 

Harri Kiven Artsua-sivuille / 7.11.2021

Kirjoitin vuonna 2013 ilmestyneeseen omaelämänkertaani Hämärän näkijä muutaman rivin Harri Kivestä.  Mielikuvani Harrista on noista ajoista saanut lisäsävyjä. Olen nähnyt hänen kiihtyvän muutamassa sekunnissa nollasta sataan, jos joku on vaikkapa heittänyt halventavia huomautuksia ihmisten seksuaalisesta identiteetistä. Ihmisen seksuaalisen suuntautuneisuuden kuuluisi tarvittaessa olla vain ilmoitusasia, joka muiden on mukisematta hyväksyttävä. Myös suomen kielen, suomalaisten ja erilaisiin vähemmistöihin kuuluvien yksilöiden ja yhteisöjen loukkaamattomuus ovat hänelle pyhiä periaatteita. Eikä hän siedä minkään sortin sortoa tässä ajassa, eikä menneisyydessä.  Harri kokee eri uskontojen pettäneen velvollisuutensa ihmisarvon julistamisessa ja rakkauden käskyssä.

Alla olevassa tekstissäni spekuloin vähän yksipuolisesti Harrin taiteellisia mahdollisuuksista muun muassa Floridan raharikkaiden joukossa.  Kyllä hän varmaan Venäjälläkin pärjäisi, onhan hänen itäisen pulppuavassa karjalaisuudessaan ja säkenöivässä temperamentissaan jotain slaavilaista.  Harri kuuluu niihin ihmisiin - joihin myös itse lukeudun - jotka tuntevat itsensä orvoksi tässä sotien jälkeen henkisesti typistetyssä Suomessa. Maassa, jossa pohjanmaalaisuus ja keskisuomalaisuus ovat henkisesti hallitsevassa asemassa. Harri olisi varmaan viihtynyt Viipurin kosmopoliittisessa ilmapiirissä ja Karjalan laulumailla.

Harri Kivi

Tapasimme ensimmäisen kerran kuvataiteilija Harri Kiven kanssa vuonna 2002 ” Kesähilloo”- näyttelyn yhteydessä. Se oli yksi niistä yhteisöllisistä hankkeista, joita hän vuosien varrella organisoi nostaakseen esiin yhteiskunnallisia epäkohtia tai muuten vain kootakseen ihmisiä yhteen. Hänellä, kuten niin monella kovia kokeneella, on luontainen kyky eläytyä heikompiosaisten ahdinkoon. Harri oli verkostoitumisen mestari, ja hänen oli helppo saada näkyvyyttä ajamilleen asioille.

Melko pian huomasin, että tässä oli mies, joka oli yhtä rikkinäinen kuin minä ja jolla oli yhtä suuria vaikeuksia kuin minulla kollegoiden ja itsensä kanssa. Hänelläkin tunteet heilahtelevat ääripäästä toiseen, raivosta nauruun, masennuksesta iloon, julmuudesta sääliin, ylpeydestä nöyryyteen, eli hän oli juuri sopiva ihminen lähelleni.
Taiteilijana Harri oli itseoppinut ja siinä määrin omaperäinen, ettei koskaan saanut ansaitsemaansa tunnustusta. Se johtui siitä, ettei Suomesta löytynyt taidevaikuttajia, jotka olisivat kokeneet hänen teoksensa omakseen. Olen varma, että vaikkapa San Franciscossa Harrin designin, kuvanveiston ja maalauksen välimaastossa liikkuvat , visuaalisesti minimalisesti rikkaat sekä toisaalla hänen pienistä yksityiskohdista täyteiset,  pitelemättömän koristeelliset ”planetaariset muovikuvut” olisivat löytäneet yleisönsä.

Henry Wuorila-Stenberg
Hämärän näkijä, Like Kustannus Oy 2013

Toimitsija, toiminnanjohtaja MTKLssa 1993-2012 ja Oulun Ensi-ja Turvakodilla 2012-

Mielenterveyden keskusliitto (MTKL) käynnisti yli 50 vuotta sitten mielensairauksiin liittyvän stigman vastaisen työnsä osoittamalla, että psyykkisesti sairastuneet voivat itse toimia rohkeasti oikeuksiensa puolesta. Liiton yksinkertainen viesti oli, ettei hulluudessa ole mitään häpeämistä, vaikkei se aina niin kivaa olisikaan. Tämä työ vaati vielä 2000-luvulle tultaessa rohkeutta. Mielenterveyskuntoutujien järjestölle ei ollut helppoa löytää yhteistyökumppaneita, vaikka esim. "hullu" -sanaa käytettiin silloin jo aika sumeilematta kaupallisessa mainonnassa. Sairastuneisiin ihmisiin kuitenkin suhtauduttiin vielä tuohonkin aikaan yhä syrjivästi ja vältellen.

Tässä asenneilmastossa vuonna 2007 MTKLn Ratakadun toimistolle marssi määrätietoinen mies, Harri Kivi. Hän kertoi halustaan auttaa vapaaehtoistyöllään ja taiteellisella osaamisellaan sekä laajalla verkostollaan järjestömme työtä mielensairauksiin liittyvän häpeän poistamisessa. Kivi oli tuolloin Suomen Kulttuurirahaston Myrsky-hankkeen vetäjä ja toimi monenlaisten taideprojektien innovaattorina ja käytännön toteuttajana. Taiteen tasa-arvotyötä mies oli tehnyt aikaisemmin (mm. Kauppala- hankkeessa) lastenkodeissa, kehitysvammaisten palvelukodeissa, mielenterveyskuntoutujien asumisyksiköissä, vanhainkodeissa, maahanmuuttajien
vastaanottoyksiköissä, lähiöissä ja ostoskeskuksissa.

Hän oli puhunut julkisesti myös mm. lastenkotilaitosten ja huostaanoton epäkohdista jo vuosia aikaisemmin, ennen kuin ne nostettiin julkisuudessa kunnolla esille. Kivi kertoi, että häntä kannusti tähän oma henkilökohtainen lastenkotilapsen taustansa.

Perehdyttyään järjestömme toimintaan Kivi ideoi ja synnytti ilmiömäisen ripeästi MTKLn Ratakadun toimistotalon katutason suureen luentosaliin Hyvän mielen gallerian. Se sijaitsi suoraan vastapäätä kansallisestikin merkittävää Helsingin normaalilyseota. Hyvän mielen galleriakonseptin perusidea "jokaisella on oikeus taiteeseen ja voimautumiseen" -toiminta levittäytyi sittemmin myös liiton jäsenyhdistyksiin eri puolille Suomea. Eikä Hyvän mielen galleria jäänyt yksittäiseksi tähdenlennoksi, sillä toiminta jatkui Harri Kiven vetämänä vielä vuosina 2007-2012. Nyttemmin kulttuurin merkitys toipumisessa ja kuntoutumisessa on huomattu yhteiskunnassamme jo laajemmin. Hyvän mielen galleriatoiminnan idea elää.

Monien tunnustusten ja taideapurahojen lisäksi Kivi on palkittu myös Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton Kansalaistoiminnan tunnustuspalkinnolla 2007. Minulla on ollut ilo seurata kuvataitelija Harri Kiven määrätietoista toimintaa Hyvän mielen galleria -vuosien jälkeenkin. Toivotan 60 vuotta täyttävälle Harri Kivelle ja hänen taiteelleen paljon armorikkaita vuosia. Hyvin paljon lisää.

Rohkeasti ajassa !

Timo Peltovuori, toiminnanjohtaja

Ystäväni, puolnuori Harri Kivi 60-vuotta.

Onnittelut!

Mallikollegani iloiselta 80-luvulta tuli tanssitaustasta kuten minäkin alalle johon hyvin harvat mahtuivat. Silloin ei vielä ollut mallitoimistoja, ainoastaan mannekiinikoulut ja Mallit ry. Me kaksi olimme niitä harvoja jotka eivät tarvinneet mitään mannekiinikouluja. Ei vaan tarvittu. Osattiin kävellä, näytellä ja liikkua luonnollisesti, aistimellisesti koska meitä oli jo muutoinkin silloin hipaissut karisman sivellin ja hurmaamisen, läsnäolon kyky. Mallit ry:n jäseneksi pääsi vain täysammattilaiset joilla oli selvät näytöt. Hyväksyminen edellytti yhdistyksen hallituksen yksimielistä hyväksyntää, selkeä päätös. Harrilla kävi reitti hiukan toisin sillä hänet suorastaan pyydettiin Mallit ry.n jäseneksi kunnes ajan myötä hänestä haluttiin koko yhdistyksen puheenjohtaja mutta hänen katseensa oli jo siinä kohdin hiukan toisaalla.

Varapuheenjohtajuus passasi vitaalille “italialaiselle temperamentille.” Jo heti malliuransa  alusta asti Kivi osoitti ammattitaitonsa ja oli hetkessä yksi suosituimmista valokuvamalleista. Vaatemallin ura laajeni lähes kaikkeen missä tarvittiin aurinkoista työhön heittäytyvää, liikkeellisesti lahjakasta, osaavaa ja vilkasta naapurinpoikaa. Miten siitä karuista oloista ponnistaneesta ankanpojasta tuli yksi Suomen buukatuimmista malleista tv-mainoksiin, printteihin jopa niin että hänen ystävät kieltäytyivät paikoin promedeerata nuorukaisen kanssa julkisilla paikoilla. Liikaa tunkua, fanitusta, nimikirjoituksia. Hän teki harvinaisen pitkän miesmalliuran koska huhu koko alalla levisi että Kivi on Suomen muuntautumiskykyisin, osaavin alan kundi. Mutta kunnes taiteet, käsityöläisyys veivät miehen taas uudelle luovalle, omaehtoiselle uralle. Muistan että hakiessaan uutta vaihdetta elämään hän mm. piti Suomen Pankin Kerhoa sillä olihan Harrilla 1970-luvulta gastronomian opinnot, tutkinnot taskussa. Muistan kun Kivi on sanonut minulle ja lukuisille muille että on olemassa triangeli. Kolmio joka pitää sisällään gastronomian, taiteet ja erotiikan. Jos olet niistä yhdessä hyvä niin kenties tietämättäsi olet niissä kaikissa lahjakas. Kivi väittää olevansa sananmukaisesti niissä kaikissa, luonnollisesti suurenmoinen. Että oli ukolla pokkaa mutta menkööt. Hänen itsetuntonsa säteilee toisille ja osaa ihmisistä hirvittää enemmän kuin mikään lääkäri voisi määrätä.

Sitten meidän tiet erkaantuivat hetkiksi taas. Tuli opinnot ja minä muutin Ruotsiin ja Harri asui jossakin kohdin vauhdikkaasti Pariisissa Eiffel-tornin juuressa, Aasiassa jne. Mutta ystävävyys on aina päivittynyt ja välimatkojen, jopa pienten välirikkojen jälkeenkin. On palattu “samaan viimeiseen pihaan” kuin sisko ja sen veli. Aina olemme kannustaneet lujasti toisiamme ja teemme sitä tästä eteenpäinkin. Aina ei ole ollut helppoa mutta aina kovin antoisaa ja rikasta. Kissojenhoitaja Kissojenhoitaja Harri Kivi on minulle edelleen ainutkertainen ja erityinen mysteeri. Hyvä niin. Matka jatkukoon.

Kiitos Harri ja me.

Sirkka Sandren.

Ritva Oksanen ja Pedro Hietanen

Onnittelut Ritva Oksaselta ja Pedro Hietaselta 60-vuotiaalle taiteilijalle Harri Kivelle.

Harri Kivi on 6–0. Siis tasapeli. Harri voitti. Ikä on vain numero, keho mittaa ajan. Harri on kala ja kivi on kivi. Yhdessä niistä tulee kissojen hoitaja ja raketin apulainen, jonka Show Roomissa, Operaation hermokeskuksessa ja Merihaan vapautusrintaman päämajassa suprajohdetaan universumin tähtienergioita estoitta suuntaan jos toiseenkin. Harri on myös salainen agentti. Vähän niinkuin se Maxwell Smart, jolla oli kengässä puhelin. Harrilla on kengässä kivi. Tai sitten ei ole, mutta hän soittaa kuitenkin; tuulettaa kielikuvilla terästettyä tajunnanvirtaa. Tunti kuluu henkeä tuskin välillä vetäen. Hän kaappaa minut mukaansa Operaatioon. Se on juonikasta vehkeilyä piilossa Systeemin tutkalta. Merihaan vapautusta harjoitetaan laajalla yhteisrintamalla, yksityisen ja julkisen välisellä rajavyöhykkeellä, ei-kenenkään maalla, lasilla jaettujen tilojen läpinäkyvyydessä, teräksen ja betonin välissä, valon ja varjon välissä. Muistuma vuosien takaa: puistossa Kallion kirjaston takana, ainutkertaisessa Löysät pois biennaalissa, Hyötysuhde nollattiin ja TV:kin kannettiin pihalle. Tähyiltiin taivaalle ja kurkistettiin maan sisään. Kallion kirjailija, Toto, voi todistaa. Hän oli paikalla kuten joku muukin. Tilanne on nyt aivan toinen. Merihaan vapautusrintaman päällikkönä Kivelle on jo kauan ollut selvää alueen olevan kaiken vehkeilyn synnytin. Vehkeily tapahtuu nyt aivan päämajan välittömässä läheisyydessä. Merihaan sissillä on kuumat paikat: nyt tai ei koskaan. Operaatiossa lingotaan materiaalittomia arvoja täysilaidalta pahaa-aavistamattomien ohikulkijain piikkiin. Se on vapautusta vuoden pimeimpään aikaan valonnopeudella. Operaatio on vehkeilyä harjoittavan salaisen agentin, Harri Kiven tahdon kirkas ilmaisu. Se vapauttaa Merihaan irti lamaantuneesta todellisuudesta ja ohjaa Isän kädellä “Suomen parhaan betonin” riemuisaan ylösnousemukseen.

Roi Vaara, performanssitaiteilija 26.11.2021